Strömsinlahden Veneilijät ry
Yli 20 vuotta hienoja veneilykokemuksia!

On ollut lämmin syksy ja osa meistä vielä veneilee. 

Kerhovaja on saatu Jounin ansiosta maalatuksi vaalemmaksi, vaikka syyskosteus jo vaani nurkan takana. Näyttää oikein hyvältä ja ja laudoitus on suojattu kosteudelta. Hyvä hyvä ja isot kiitokset Jounille sekä maalaamiseen osallistuneille talkoolaisille!
 
Lämpimistä keleistä huolimatta alkaa rannassa talvisäilytysalueella olla jo aika ahdasta. Vesiä ei oltu vielä tänään marraskuun alussa katkaistu, joten pohjan pesu ja koneen huuhtelu makealla vedellä saattaa vielä onnistua. Mutta hoppua saa kyllä pitää, koska viileämpää keliä on ennustettu tulevaksi.
 
Muistakaa tukijoitamme syyshankintoja tehdessänne. 
 
Mukavaa syksyä kaikille
Joski
 
 
 
 
 

Strömsinlahden Veneilijät Viaporin Tuopissa! 

Osallistuimme tänäkin vuonna SuPS:n järjestämään puupurkkareiden purjehduskisaan Viaporin Tuoppiin Suomenlinnan vesillä Janin s/y Desirellä. Miehistössä tuttuun tapaan Janin lisäksi Jaakko, Ronan ja Joski. 
 
Kisan aikana tuulet olivat maltillisia ja onnistuimme melko hyvin välttelemään ne. Purjehdimme 12.8 mpk:n reitin leppoisissa olosuhteissa ilman draamaa eikä tänä vuonna siis jäänyt jälkipolville juurikaan muisteltavaa. Sijoituksemme oli kahdeksas 12 luokassamme kilpailleen veneen joukossa. 
 
Panimme opit talteen ensi vuotta varten ja kesitymme nyt näuttimaan loppukesän saunareissuista. 
 
 
 

 

 

 

 

 

Tiedoksi

Kaupunki on kytkenyt venesataman vesipisteisiin vedet päälle.

 

 

 

 

Ohjeet hukkuneen elvytykseen

Meriturvallisuussivulla on linkki  SPR:n ohjeeseen hukkuneen elvytyksestä. Käy tutustumassa.

:

Tukijoillemme ja jäsenillemme tiedoksi

Uusi tietosuoja-asetus koskee myös yhdistyksiä.

Ohessa uuden tietosuoja-asetuksen vaatimat tietosuojeselosteet molemmille ryhmille:

 

 

Muistakaa tukijoitamme.

1.11.2026



Tutustu tukijoihimme:

 
 

RTV

Waltic

 

 

Lisää venealan palveluja...


 

Josef Olejniczak
pj.
p. 050 - 563 7562
venekerho(at)gmail.com

 



Suomenlinna